Palveluyritys yli 25 vuoden kokemuksella

Vahva toimialatuntemus toiminnan kulmakivenä

Jari Juola ja ultraäänilaite

Suomen Radiologikeskus on 100% suomalaisessa omistuksessa. Panostamme laatuun ja henkilökohtaiseen asiakaspalveluun. Tavoitteemme on kasvaa ja kehittää toimintaa hallitusti henkilöstöä, ammattiosaajia ja asiakkaita kuunnellen.

Olemme radiologiaan eli lääketieteelliseen kuvantamiseen erikoistunut palveluyritys, joka on toiminut terveydenhuoltoalalla yli 25 vuotta. Laadukkaan palvelun lähtökohtina ovat vahva toimialatuntemus kuvantamisen alalla. Meillä on laaja verkosto alan kokeneita ammattilaisia ja vahvaa pitkäaikaista yhteistyötä sairaaloiden sekä terveyskeskusten kanssa. Keskittyminen ydinosaamiseen vahvistaa jatkuvaa toimintamme kehittämistä ja laadun parantamista.

Toimintamme alkoi 1994 Jari Juolan päätöksestä erikoistua radiologiaan ja samalla hän näki lääkäripulan aiheuttaman hoidon sekä tutkimusten tarpeen lisääntymisen. Tavoitteena on taata hoidon saatavuus kaikille.

Hoidon saatavuuden tarpeeseen olemme vastanneet kehittämällä oman toimintamallin, jossa on hyödynnetty vuokraradiologeja, liikkuvia kuvausyksiköitä (seulontamammografia), omia yksiköitä uusien lääkärikeskusten yhteyteen ja etäradiologiaa sekä etäpäivystystä. Huolehdimme useiden sairaaloiden viikonloppupäivystyksistä ja noin 40.000 suomalaisen seulontakuvauksista.

Laadukkaat palvelut julkisen- ja yksityissektorin tarpeisiin

Radiologi ja mammografiakuvat

Tuotamme radiologian erikoislääkäreiden palveluja ja kuvauksia. Toimitamme kuvantamispalveluita, radiologeja ja röntgenhoitajia, julkisille sekä yksityisille palveluntuottajille. Tuotamme etälausuntapalveluita useille eri sairaanhoitopiireille.

Etsimme aktiivisesti uusia yhteistyökumppaneita ja alan työntekijöitä mukaan toimintaan. Teemme joustavasti yhteistyötä muiden yhtiöiden kanssa tarjoten kuvantamispalveluita asiakkaillemme mahdollisimman kattavasti.

Palvelemme asiakkaitamme omissa toimipisteissämme Riihimäellä, Mikkelissä ja Kajaanissa sekä liikkuvissa mammografiavaunuissa.

 

Laatutyöpaikka alan ammattilaisille

mammografia

Radiologikeskus tarjoaa monipuolisen ja joustavan työpaikan noin 60 henkilölle. Työntekijöidemme joukosta löytyy radiologien lisäksi röntgenhoitajia sekä henkilöitä monipuolisissa hallinnon työtehtävissä. Radiologikeskus tukee henkilöstönsä kehitystä ammatillisesti työntekijän haluamaan suuntaan.

Kiinnostuitko?

Laita viestiä niin kerromme lisää.